tiistai 08. heinäkuu 2014

Life’s a beach

Kesälomani on mennyt aika kivasti, sillä olen ehtinyt nähdä kaikkia kivoja tyyppejä paljon enemmän kuin yleensä! Yleensä aina suunnittelen hirveästi sitä miten pitäisi nähdä etenkin sellaisia kavereita joille ei arjessa ole ollut niin paljon aikaa kuin olisi pitänyt, mutta kesäloma onkin hujauksessa ohi ja huomaan etten ole ehtinyt vielä oikein tavata ketään tai tehdä mitään. Tänä vuonna kesäloma on kuitenkin ollut tosi mukava ja eilen sain nauttia oikein ultimate-kesäpäivästä kun käytiin rannalla. Istuttiin iltamyöhään asti kunnes aurinko laski horisonttiin ja oli aika palata kotiin uupuneena, mutta onnellisena.

Kävin muuten aamusta huoltamassa taas ripse yhteistyöpaikassani Detailed Beauty Nailsissa ja tuli taas ihan täydelliset, ihanan luonnolliset räpsyttimet, joiden helppouden kyllä huomasi taas rantameiningeissä kun ei muutenkaan viitsisi ripsivärin kanssa alkaa sutimaan. Rantameikkiarsenaaliini kuuluu yleensä kevyt BB- tai CC-voide ja joku kivanmakuinen ja -näköinen huulikiilto. Liikaa ei viitsi meikeillä sohia kun valtaosan hikoilee pois muutenkin. Tällä kertaa valitsin Garnierin BB-voiteen ja erään Lancomen pinkihköistä Lip Lovereista.

Kuvailin muuten myös ihan tolkutonta videota aurinkohöperyyksissäni illalla. Täytyy yrittää saada se tänne mahdollisimman pian. Kuvasin myös blogini ensimmäiset bikinikuvat, hui sentään!

PS. Mikä siinä on, että kun pojat menee rannalle niin ne vaa menee rannalle ja sit ku tytöt menee rannalle niin pitää olla skumppaa, tartaletti, öljyjä, uudet housut, nätti viltti….. Tosin me tytöt taidetaan olla tällaisia tässä elämässä vähän kaikessa. ♥


sunnuntai 08. kesäkuu 2014

See me looking at you

Meillä oli eilen ihana päivä Indiedaysin porukan kanssa, oltiin pitkällä luokkaretkellä kaikenlaisilla seikkailuilla niin veneilemässä kuin festaroimassakin. Olen kyllä saanut nauraa tämän viikonlopun aikana niin paljon ettei voi olla kuin kiitollinen! Ennen luokkaretkeä kävin taas Detailed Beauty Nailsissa huoltamassa ripset vaikka ne olivat oikeastaan edelleen viime kerralta tosi hyvässä kunnossa! Ripset putosivat tosi kauniisti ja tasaisesti pysyen koko ajan luonnollisen näköisenä.

Tällä kertaa minulla oli eri ripsitekijä kuin viimeksi, mutta aivan yhtä lämminhenkinen, mukava ja taitava! Ripsistä tuli mielestäni taas tosi kivan ja luonnollisen näköinen. Aloitin tosiaan Detailed Beauty Nailsin kanssa yhteistyön hiljan näiden ripsien osalta ja liikkeestä voi lukea lisää täältä! DBN sijaitsee kauppakeskus Kaaressa ja henkilökunta on tosi ystävällistä ja taitavaa.

PS. Muutaman kuukauden kestänyt kulmakarvakriisini taitaa olla vihdoin lopuillaan. Vähän kun vielä kasvavat loppupäästä ennalleen, niin alan olla viimeinkin tyytyväinen!


tiistai 27. toukokuu 2014

Räpsyti räpsyti

*Yhteistyössä Detailed Beauty Nails

Kesän lähestyessä ja vanhoja kuvia selaillessani tiesin heti tahtovani täksikin kesäksi jälleen ihanat säihkyripset! Ne jotka ovat lukeneet blogiani jo viime vuonna muistanevatkin, että olen aina tahtonut pidennykset nimenomaan kesäksi. Talvisin on kiva leikitellä raskaammillakin meikeillä joita pidennykset saattavat hieman vaikeuttaa, mutta kesällä taas on ihanaa kun naama on periaatteessa jo herätessä lähtökuosissa! (Etenkin aamuvuoropäivinä, jolloin kello soi siinä aamuviiden pintaan…)

Kesäisin ripsienpidennysten kanssa riittää helpostikin kun pelkästään siistii kulmat ja heittää jonkun nätin huulikiillon laukkuun. Jos jaksaa nähdä vähän vaivaa, voi kasvoille heittää jonkun kevyesti sävyttävän päivävoiteen ja sipauksen poskipunaa. Tai jos ihan hurjaksi ryhtyy niin voi toki ihan meikatakin. Pointtini on kuitenkin, että AH, KUINKA IHANAN HELPPOA!

Meikitön. Ignoratkaa kulmat, mulla on menossa pieni kulmakarvakriisi.

Koinkin tämän oivana mahdollisuutena esitellä myös teille jotakin uutta hoitolaa, ja tällä kertaa yhteistyöhön kanssani lähti Helsingin Kauppakeskus Kaaressa sijaitseva Detailed Beauty Nails, joka erikoistuu erityisesti kynsiin ja ripsiin. Olin ihan superinnoissani päädyttyäni puljun Facebookkiin ja selailinkin sieltä kuvia muutaman vartin kun kaikki oli niin nättiä! Lisäksi liikkeessä on ihan superlämmin vastaanotto ja mukava henkilökunta, ja kiireisestä kauppakeskuksesta on lyödetty sopivan rauhallinen nurkan rentoutumiseen.

Vaikka itse ihkutankin esimerkiksi tekokynsiä tai ripsienpidennyksiä, pidän niissäkin tietynlaisesta luonnollisesta lookista enkä varmasti ole ainoa. Moni hoitola tuntuu tarjoavan todella övereitä vaihtoehtoja, sillä niillekin on tietysti omat ottajansa (ja tietysti liike kuin liike tahtoo myös esitellä omia taitojaan) mutta Detailed Beauty Nailsissa on pohjaksi otettu luonnollisuus, ja kuinka ihanaa olikaan se miten luonnollisia vaihtoehtoja löytyi esimerkiksi juurikin tuolta Facebookista.

Detailed Beauty Nailsissa on käytössä “virallisesti” paras ripsienpidennysmerkki, eli maailman johtava ripsienpidennysmerkki Xtreme Lashes, joka tarjoaa ensiluokkaista laatua ja turvallisuutta. Xtreme Lashesit ovat ainakin oman kokemukseni mukaan olleet liikkeessä kuin liikkessä kalliimpia kuin muilla merkeillä tehdyt pidennykset, joten niihin nähden Detailed Beauty Nailsissa hinnat ovat kyllä todella huokeat!

Lisäksi liikkeessä on myös myytävänä kosmetiikkaa Xtreme Lashes  -brändin alta, jane on suunniteltu erityisesti ripsienpidennysten ystäville sopiviksi. Itsellä on ollut (ja on edelleenkin) käytössä sarjan kajaali ja se on yksi suosikeistani, sillä se on todella intensiivinen musta!

Sitten niihin itse pidennyksiin! Lähtötilanteeni oli itselleni ihan normaali, mitenkään erityisen huonossa kunnossa ripseni eivät siis olleet vaan olin ollut hyvinkin onnellinen pelkkien ripsivärieni kanssa. Lähinnä hain siis ripsienpidennyksiltä sen yhden aamurutiinin (=ripsivärin) pudottamista kelkasta, meikkaamisen helpottamista ja sitä ihanaa tunnetta kun astuu ulos suihkusta tai herää unenpöpperöisenä sängystä, katsoo peiliin, räpsyttelee ja kokee olonsa sieväksi.

Omat ripseni ovat todella paksut, tuuheat ja niitä on ihan sikana aivan kyllästymiseen asti. (Tätä jaksavat kaikki risiteknikot päivitellä, soriiiii.) Erityisen näyttävät ne eivät kuitenkaan ilman meikkiä ole oikeastaan koskaan olleet, mutta ripsienpidennyksille ne antavat oivan pohjan.

Olen itse aivan supertyytyväinen lopputulokseen, ja joku jo Instagramissani ehtikin ihastella ihanan luonnollista lopputulosta, ja en voi muuta sanoa kuin että NIINPÄ! En ole koskaan tahtonut sellaisia ripsienpidennysten näköisiä megaripsiä, vaan nimenomaan sellaisia, jotka näyttäisivät vain siltä, että olen löytänyt ihan superhyvän ripsivärin. ;) Toiveeni taisikin olla “luonnolliset, mutta näkyvät.”

Ripsiä laitettiin n. 70 ripsikuitua per silmä, ja lyhyimmät taisivat olla jopa vain 8mm (silmän sisänurkka) pidentyen silmän ulkonurkkaa kohden. Pisimmät ripset (silmän urkonurkka) taisivat olla 12mm!

Kannelmäen Kauppakeskus Kaari (3. kerros)
Kantelettarentie 1
00420 Helsinki
Ajanvaraus nro. +358 45 3302033
Facebookwww.detailnails.fi

Detailed Beauty Nailsissa uudet Xtreme Lashes -ripsienpidennykset maksavat 100e ja koska tietysti tahdottiin teillekin jotain spessua, niin kertomalla, että luet blogiani, saat ripsistä alennusta -10%! Jos joskus niin nyt on siis oikein hyvä aika sijoittaa räpsyttimiin!

Mitäs tykkäätte lopputuloksesta? Blogista löytyy myös infopaketti ripsienpidennyksistä täältä!


maanantai 17. maaliskuu 2014

If I was from Paris I would say Oh La Laa

Huulet, värit, ripset – kyse on aina yksityiskohdista. Katsetta kehystävät ripset, jotka ovat upean erotellut ja ylellisen runsaat viimeistelevät minkä tahansa meikin tehden siitä täydellisen. Pariisilaisuus merkitsee äärimmäistä hienostuneisuutta ja kykyä varastaa huomio ensi silmäyksellä. Pariisi; seksikkyys, romantiikka, rakkaus. Ja voi juku tytöt, minä olen niin rakastunut!

Uuden rakkauteni – L’Oréal Parisin uuden Volume Million Lashes So Couture -maskaran harja on tarkka kuin ompelijattaren neula ja se nousikin hyvin nopeasti kaikkien aikojen suosikkiripsivärikseni. Kahdesta materiaalista valmistettu harja on yhtä aikaa pehmeä ja tarkka, sekä tavoittaa jokaisen ripsen. Siksi meikkaustulos on niin äärimmäisen viimeistelty ja tasainen. Huippulaatuinen, ainutlaatuista silkkiä sisältävä koostumus tekee ripsistä täyteläisen tuuheat ja avartaa katsetta. Ripset ovat kuin syvän mustalla silkillä verhoillut.

Musta on kuoriutunut viimeistään lähivuosina maitajärisyttävä ripsinatsi ja intohimoinen erilaisten vaihtoehtojen fiilistelijä. Olen kokeillut tekoripsiä, pidennyksiä ja seerumeita, mutta tällä hetkellä minulla on käynnissä todella intohimoinen ripsivärikausi. On ihanaa, ettei minulla ole ripsissä lisäkkeitä juuri nyt tai etten enää jaksa räpeltää tekoripsien kanssa joka päivä, sillä minusta on juuri nyt maailman ihaninta fiilistellä erilaisia ripsareita, etenkin jos omalle kohdalle sattuu jotakin niin täydellisen sopivaa kuin tämä yksilö.

Volume Million Lashes So Couture oli itselleni sellainen ripsiväri, joka vei jalat alta heti ensikokeilulla. Häkellyn vieläkin päivittäin sen tehokkuudesta ja siitä kuinka näyttävät ripset sillä saa oikeasti halutessaan. Jos jaksaa työstää ja kasata ripsille tarpeeksi monta kerrosta, saa hyvin voiviin ripsiin jopa tekoripsimäisen lopputuloksen. Tai ainakin omiin ripsiini saa, eivätkä ne ole mitenkään poikkeuksellisen pitkät. Ne ovat tuuheat ja normaalipituiset, mutta tällä ripsivärillä niistä saa jopa taianomaiset.

Ei ole olemassa tarpeeksi suuria ylisanoja tälle ripsivärille. Se on vain ollut kaikin puolin itselleni niin täydellinen yksilö, että on ilahduttanut minua päivä toisensa jälkeen. Sain jännittävän tunteen jo lukiessani pelkkää tiedotetta ripsiväristä ja innostuin siitä tosi kovaa, mutta en olisi voinut koskaan arvata kuinka paljon enemmän voisin siitä innostua vielä lisää kokeillessani sitä oikeasti!

Ja hei, alotettuani tämän ripsivärin käytön tekin olette jo pelkkien kuvien perusteella alkaneet kysellä poikkeuksellisen paljon, että mitä huikeaa ripsiväriä minulla oikein on kun ripset näyttää näin hyvältä. NO TÄTÄ!! Lisää ripsiä tämän ripsivärin kaartamina voitte väijyä esimerkiksi näistä kuvista.

Ootteko te päässeet vielä kokeilemaan kyseistä ripsiväriä, mitäs tykkäätte? 


tiistai 25. helmikuu 2014

Kaikki ripsienpidennyksistä

En väitä olevani mikään superkonkari ripsenpidennysten suhteen, mutta tässä lähivuosien aikana olen kokeillut kyllä kaikenlaista! Ensimmäisiin ripsienpidennyksiin suostuin kun paras ystäväni oli tilannut itselleen ripsienpidennyssetin ja tarvitsi koekaniinia. Hän teki ensimmäiset ripseni hartaasti ja huolella ja ne oli laitettu loppujen lopuksi todella hyvin ensikertalaiseksi! Ripsiä ei ollut aivan niin tuuheasti kuin minulla nykyään, mutta ne pysyivät tosi hyvin, oli laitettu hyvin eivätkä koskaan repineet omia ripsiäni mukanaan. Jo silloin opin kuinka ripsien kanssa eletään; mitä tulisi varoa ja mistä ei niinkään murehtia ja niin päin pois. Silloin en kuitenkaan huoltanut ripsiä vaan annoin niiden ajan mittaan pudota pois. Myöhemmin halusin “oikeasti” kokeilla pidennyksiä, jotaen kävin ottamassa ne surullisenkuuluisat katastrofiripset, jotka olivatkin täydellinen esimerkki huonosti tehdyistä ripsistä. Kokemus oli kaikenkaikkiaan niin traumatisoiva, että vannoin etten enää koskaan ottaisi pidennyksiä. Nyt viime kesänä halu vei kuitenkin vallan ja minulla oli ensimmäistä kertaa tekijä, jonka taitoihin oikeasti luotin ja se tuntui ihanalta!!

Olen siis kokenut kotitekoisen, katastrofaalisen sekä oikeaoppisen. Tiedän siis kuinka ihanaa on nauttia hyvintehdyistä ripsistä ja samoin kuinka sydäntäsärkevää on kärsiä ripsikadosta. Huonosti tehdyt ripset putoavat helpommin ja syitä voi olla monia riippuen siitä millä tavoin ripset on tehty huonosti. Ripsien laittaja voi esimerkiksi kiinnittää asiakkaan omiin ripsiin liian raskaita tekoripsiä, jolloin ne saattavat repiä omaia ripsiä irti ennenaikaisesti tai liimata useita ripsiä kiinni toisiinsa vaikka lisäkkeitä pitäisi liimata aina vain yksi omaa ripseä kohden! Liiman kanssa pitää muutenkin olla varovainen ettei koko lisäkkeestä tule liian kova tai raskas – sitäpaitsi silmä on herkkä liiman höyryille.

Kysymyksiä ja vastauksia ripsienpidennyksistä

Kokosin teille pienen infopaketin ripsienpidennyksistä ja saittekin siksi kysyä aiheeseen liittyviä kysymyksiä esimerkiksi blogini Facebookissa. Vaikka olenkin nyt mennyt jo kuukausia ilman pidennyksiä, olen minä vastannut kysymyksiin pidennysten kuluttajana ja Beautyroom Vanillan ripsitaiteilija Isabella on vastaillut osaan ammattilaisen näkökulmasta. :)

Miten ripsienpidennykset laitetaan ja kuinka kauan niiden laittaminen/huolto kestää?
Ripsiteknikko Isabella vastaa:  Ripsienpidennykset tehdään liimaamalla ripsikuituja asiakkaan omiin ripsiin, eli yksi kuitu aina yhteen ripseen. Pidennysten laiton ajaksi asiakkaan alaripset suojataan geelityynylapuilla. Ripset puhdistetaan meikinpoistoaineella ja tarvittaessa levitetään ripsille vielä primer joka edesauttaa liiman kiinnittymistä. Tämän jälkeen aloitetaan kuitujen liimaaminen. Kun pidennykset ovat valmiit, ripset harjataan ja tarkistetaan vielä ettei ripsiä ole tarttunut suojalappuun kiinni. Tämän jälkeen geelityynyt poistetaan ja asiakas pääsee näkemään lopputuloksen. :) Pidennysten laiton kesto riippuu tekijästä, mutta myös siitä paljonko asiakkaalla on ripsiä. Yleisesti pidennysten laitto kestää 1-1,5 tuntia. Huollon pituus taas riippuu siitä kuinka usein pidennyksiään huollattaa ja paljonko ripsiä on huoltoaikojen välillä tippunut. 2-3 vkon välein huollossa käyvälle riittä tunnin pituinen aika. Pitää kuitenkin muistaa, että ripsen elinkaari on 60-90 vuorokautta. Elikkä jossain vaiheessa ripsiä tipahtelee vaikka olisitkon ehkä käynyt vasta äskettäin huollossa!

Mistä ripsikuidut on tehty?
Ripsiteknikko Isabella vastaa: Ripset ovat silkkikiillotettua kuitua, löytyy myös silkkiripsiä. Kuituripset säilyttävät paremmin kaarevuutensa, kun taas silkkiripset pehmeytensä takia oikenevat helpommin.

Mitä erilaisia pituuksia ja kaarevuuksia on olemassa, ja mistä tietää mitkä ovat juuri minulle sopivat?
Itse aloitin melko lyhyistä ja olen kasvattanut pituutta hiljalleen. Tykkään siitä, etteivät ripset ole liian keinotekoisen näköiset ja olen siksi viihtynyt luonnollisessa pituudessa ja kaarevuudessa. Nyt talveksi tahdoin kuitenkin hieman enemmän näyttävyyttä, joten pidensin taas muutamalla millillä. Kaarevuuteen en ole voinut vaikuttaa yhtä paljon kuin pituuteen sillä ripsikuidun pitää kaartua luonnollisesti oman ripsen linjassa.
Ripsiteknikko Isabella vastaa: Pituuksia on olemassa 7mm alkaen 15mm asti. Joltain valmistajalta saatavissa 18mm asti. Yleisimmät meillä käytettävät kaarevuudet ovat J, B, C ja D. J ja B ovat hyvin loivia, C on kauniisti ja luonnollisesti kaareva ja D puolestaan erittäin voimakkaasti kaartuva! Parhaiten oikea kaarevuus löytyy yhdessä oman ripsiteknikon kanssa!

Mielipide: Ripsienpidennykset näyttävät aina todella feikeiltä ja niistä huomaa, etteivät ne ole aidot!
Olen tästä eri mieltä. :) Kun otin vime vuonna itselleni pidennykset takaisin, en pyytänyt mitään tiettyä pituutta sillä en osannut arvioida miltä eri pituudet näyttäisivät, mutta pyysin silloista ripsiteknikkoani Outia tekemään “luonnolliset, mutta näkyvät” ripset ja kerrankin sain oikeasti sataprosenttisesti sitä mitä pyysin (kuva)! Ripset olivat niin käsittämättömän luonnolliset, että harvat keksivät niiden edes olevan pidennykset! Sittemmin olenkin hiljalleen siirtymyt jatkuvasti pidempiin ja pidempiin kuituihin ja lopulta (kuva) ne jo ehkä tunnisti jo pidennyksiksikin, mutta nätit ne olivat mielestäni jokatapauksessa! Pidennyksiä saa niin erilaisen näköisiä, että on turhaa leimata kaikki niistä esimerkiksi “feikeiksi”.

Rajoittavatko pidennykset meikkaamista?
Itse koen olleeni hieman rajoittuneempi meikkaaja nyt ripsienpidennysteni aikana, mutta toisaalta tämä kausi on myös ollut kesää jolloin tykkään muutenkin meikata silmät kevyesti. En koe, että olisin jättänyt silmien meikkaamista vähemmälle sen takia, ettei pidennysten kanssa saisi tehdä niin vaan lähinnä sen takia, että olen tahtonut päästää upeat ripset oikeuksiinsa enkä ns. hukuttaa niitä tummaan silmämeikkiin! Kaikki ylimääräinen rasitus toki tekee pidennyksille huonoa, mutta en näe syytä sille miksei silmiä voisi meikata kunhan sekä sen, että meikin poiston tekee varovasti. Mekaaniselle rasitteelle ripsiä ei saisi altistaa, joten ripsiväriä kehoitetaan levittämään pelkästään ripsien kärkiin ja ripsien taivuttaminen on ehdoton no-no. Itse olen kuitenkin näihinkin sortunut, eivätkä ne ole vaikuttaneet erityisesti ripsiini – tiedä sitten johtuneeko hyvästä tekijästä vai hyvästä tuurista!

Miten meikit pestään pidennyksien kanssa?
Itse kastan yleensä vanupuikon veteen ja pyyhin sillä aivan ripsien tyvestä meikin pois, sillä ripsiin ei saisi käyttää etenkään öljypohjaisia meikinpoistoaineita. Ripsiin käytettävä liima ei yksinkertaisesti kestä öljyä! Muut meikit liikkuvalta luomelta ja sen yläpuolelta pyyhin tavalliseen tapaan esimerkiksi meikinpoistoaineeseen kastetulla vanutyynyllä. Ripsien alueella täytyy olla varovainen meikinpoistoaineiden kanssa sekä myös vanun, sillä se voi tarttua ripsiin ja lupaa, että se on todella ärsyttävää! :D Harvemmin pesen meikkejä yksinään vaan yleensä meikit huuhtoutuvat pois jo suihkussa helposti. Kun liima on kunnolla kuivunut (ensimmäisen 24h jälkeen) on pelkkä vesi mielestäni ripsien kannalta aivan paras aine meikinpoistoon ja sitä kannattaa käyttää pelkästään meikinpoistoon niin usein kun se vain riittää!

Mitä kaikkea ripsien kanssa pitää varoa / mitä ei saa tehdä?
Olen mielestäni itse ollut aina sopivan varovainen ja tosi hyvä omien pidennyksieni kanssa vaikken olekaan ollut niiden neuroottinen tarkkailija. Itselleni oleellisimpia pidennystenhoidon tukipilareita ovat olleet säännöllinen ripsien harjaaminen sekä öljypohjaisten silmämeikinpoistoaineiden tai silmämeikin välttäminen. Myös juuri ripset otettuani vältän aina melko itsepintaisesti veden pääsemistä silmiin millään tavoin esimerkiksi suihkussa koska ensimmäinen kakskytäneljätuntinen on ripsille käsittääkseni kaikkein oleellisin, jotta liima saisi kiinnittyä rauhassa. Nukkuessa en ole erityisen varovainen. Myöskään ripsentaivuttimen tai ripsivärin käyttö ei ole suositeltavaa pidennyksien kanssa, mutta niihin myönnän sortuneeni erikoistilanteessa, esimerkiksi juhlameikissä. Olen taivuttanut ripsiä kuitenkin vain kärjestä hyvin varovasti ja levittänyt helposti poispestävää ripsiväriä.
Ripsiteknikko Isabella vastaa: Meikit poistetaan aina öljyttömällä meikinpoistoaineella! Rajaukset lähtevät parhaiten käyttämällä apuna vanupuikkoa. Heti pidennysten laiton jälkeen, eli ensimmäiset 12-24h ei suositella kastelemaan ripsiä! Ei myöskään saunomaan! Älä käytä öljypitoisia tuotteita silmissäsi, silllä öljy pehmentää liiman ja näin heikentää liiman pitävyyttä. Älä käytä pidennyksiin ripsientaivutinta, sillä tällätavalla melkoisen varmasti vahingoitat tai jopa katkaiset ripsesi! Älä harjaa pidennyksiä märkänä vaan anna niiden kuivua rauhassa suihkun/uimisen ym jälkeen. Harjaaminen ei ole tarpeellista päivittäin.

Sitten kun pidennysten laittamisesta on kulunut sen verran aikaa, että ne pitäisi mennä huoltamaan, näyttävätkö silmät kynityiltä kun vain osa pidemmistä ripsistä on jäljellä?
Uskon, että tähänkin vaikuttaa se kuinka hyvin ripset on laitettu. :) Kun kävin viime kesänä laittamassa ripsiäni tosi taitavalla tekijällä, ripset putoilivat todella nätisti ja luonnollisesti pois eivätkä silmät olleet vähine ripsinekään mitenkään järkyttävän näköiset. Siinä vaiheessa kun ripsikato alkaa olla todella huono, kompensoin yleensä ripsitupsuilla (siis niillä tekoripsillä, joita saa liimattua yksittäisenä tai pieninä tupsuina) ja ripsivärillä!

Mistä tunnistaa huonon tekijän?
Käydessäni sillä surullisenkuuluisalla ripsi”taiteilijalla”, epäilyttivät jotkut asiat minua heti aluksi. Vaikka nainen olikin todella ystävällinen ja toimikin ihan asiallisissa tiloissa kampaamon takahuoneessa, minua epäilytti esimerkiksi se, että hän laittoi ripsiä niin vähän aikaa. Vaikka lopputulos näyttikin hyvältä lähtiessäni, vietin pöydällä aikaa kaikenkaikkiaan ehkä puolisen tuntia! Onko siis ihmekään, että ripset putosivat jo ensimmäisen viikon aikana repien samalla omat ripseni mukanaan?
Ripsiteknikko Isabella vastaa: Huono ripsiteknikko? Hän on todennäköisesti kokematon tai kouluttamaton! Hänen jäljiltään on ripsissä useimmiten liikaa liimaa ja ripset ovat todennäköisesti “klimpeissä”. Pituutta saattaa olla liikaa asiakkaan omiin ripsiin nähden, ja pidennyskuidut voivat olla liian paksuja. Liian pitkät ja paksut pidennykset ovat rasite ripsille sillä ne painavat liikaa, ja aiheuttavat näin ollen omien ripsien katkeilua. Kokematon teknikko saattaa myös liimata kuidut aivan oman ripsen tyveen kiinni, joka taas voi aiheuttaa luomen ärsytystä ja turvotusta.

Mistä tunnistaa hyvän tekijän?
Ripsiteknikko Isabella vastaa: Koulutettu ja kokenut teknikko osaa kertoa mikä pituus ja paksuus on ripsillesi sopiva. Hän antaa myös hoito-ohjeet pidennyksiäsi varten. Käytössä on asianmukaiset välineet ja aineet. Suosittelujen kautta onnistut varmasti löytämään itsellesi ammattitaitoisen teknikon! :)

Kuinka usein ripsienpidennykset pitää huoltaa?
Ripsiteknikko Isabella vastaa: Huoltoa suosittelen 3 vkon välein, 2 vkon välein mikäli urheilet paljon. Päivittäinen hikitreeni vaatii veronsa. :) Aikaa huoltoon varataan 1h.

Kannattaako ripsistä joskus pitää taukoa? Jos, niin milloin?
Ripsiteknikko Isabella vastaa: Ei ole mitään pakottavaa syytä, miksi pidennyksistä tarvitsisi pitää taukoa. Jos ne on asian mukaisesti laitettu ja hoidettu niitä voi käyttää jatkuvasti.

Kuluttaako ne omia ripsiä paljon? Siis jos ja kun ne haluaa joku päivä pois niin jääkö jäljelle sitte sellaset säälittävät ripsentyngät?
Huonosti laitetut kuluttavat. Kun paras ystäväni laittoi minulle itse, hän oli laittanut ne sen verran hyvin ettei se vaikuttanut omiin ripsiini ollenkaan, tosin en uusinut ripsiä joten ne olivat minulla vain vähän aikaa. Katastrofaalien pidennyksieni jälkeen omat ripseni olivat niin kamalassa kunnossa, että jopa itkin sen vuoksi ja tunsin oloni todella epäviehättäväksi. Ripsikuidut olivat repineet omia ripsiä mukanaan ihan huolella ja jäljellä oli vain muutamia lyhyitä ripsiä, minkä lisäksi ripsirivistössä oli lovia, joissa ei kasvanut ripsiä ollenkaan. Tämän takia on todella tärkeää olla tinkimättä tekijän laadusta! Sen jälkeen kun uskalsin uusia ripseni viime kesänä Outin luona Thor Beautyssa, tarkkailin intensiivisesti myös omia ripsiäni pidennysten joukosta ja syksyllä luopuessani pidennyksistä taas kokonaan huomasin niiden pysyneen ennallaan. Hyvien pidennysten kanssa huomaa jo kuitujen irrotessa sen, että ne eivät revi mitään irti ennenaikaisesti vaan putoavat luonnollisesti omien ripsien mukana kun niiden aika on pudota. Hyvän tekijän valinta on siis ratkaisevassa asemassa!!
Ripsiteknikko Isabella vastaa: Oikean pituiset ja paksuiset pidennykset eivät rasita/kuluta ripsiä! Jos pidennykset haluaa pois, tulisi ne poistattaa aina teknikolla sillä hänellä on siihen asianmukaiset välineet ja aineet. Pidennyksiä EI PIDÄ IKINÄ mennä itse repimään tai nyppimään! Oma ripsi antaa aina ennemmin periksi kuin liima!

Millainen suhde teillä on ripsienpidennyksiin?