keskiviikko 18. syyskuu 2013

Onni on… istuvat alusvaatteet

Käytiin tuossa yksi päivä erään kaverin kanssa keskustelua itsetunnosta ja sen jälkeen minulle tuli sellainen olo, että tahdon lähteä vaatekaupoille vähän piristämään itseäni, nimenomaan vain itseäni. Ja mitkä ovat sellaisia vaatekappaleita, jotka näkyvät pääosin vain minulle itselleni? No alusvaatteet tietenkin! Kaikki naiset ja tisulit ovat yksilöllisiä ja siksi erilaiset liivimallit sopivat erilaisille naisille. Täydellisten liivien ja oikean koon löytämiseksi kannattaa edes kerran elämässään panostaa sen verran, että käy jossakin mittaamassa oikean kokonsa ammattilaisella. Itse olen mittauttanut elämäni aikana poveni kahdesti.

Isokokoisempana ja myös rintojen suhteen hyvinkin paljon siunattuna nuorena naisena, olen itse luonnollisesti aina hieman kamppaillut sopivien alusvaatteiden kanssa. Kun tanssin lukiossa vanhojen tanssit, tarvitsin puvun päälle sen verran tukevat rintsikat, että kävin äidin kanssa ensimmäistä kertaa ostamassa vähän kalliimmat liivit Stockmannilla. Siellä myyjätäti tunkeutui koppiin sisälle, otti oleelliset mittani ja lopulta löysimme yhdessä täydellisesti tukevat rintsikat.

Kyseiset rintaliivit menettivät lopullisen muotonsa vasta tänä vuonna, eli ne kestivät suhteellisen hyvinä muutaman vuoden! Ja otettakoon huomioon, että kyseessä olivat meikän povelle todella haasteelliset olkaimettomat rintaliivit, mihin nähden rintsikat kestivät ihan erityisen hyvin. Minua aina harmittaa, ettei minulla ole mittojeni vuoksi mahdollista ostaa kaikkia ihania “halpisrintsikoita” esim. H&M:ltä, mutta loppupeleissä minusta on tosi kivaa, että rintsikat joita sitten omistan, kestävät pidempään.

   Mistä tiedän, että kokoni on väärä   

Rintsikat nousevat selän kohdalta ylöspäin = ne eivät istu oikein
Tuplatissit = väärä kuppikoko, buuuu!
Kupit pussittavat tai ovat rypyillä = väärä kuppikoko, buuuu!
Rintsikat ulkonevat selästä useitakin senttejä venyttäessä = liian iso koko
Rintsikat uppoutuvat ihoon ja jättävät ikävät, kipeät jäljet = liian pieni ympäryskoko
Olkaimet uppoutuvat ihoon ja jättävät ikävät, kipeät jäljet = liian pieni ympäryskoko ja/tai kuppikoko

Tänä vuonna olen siis haikaillut istuvien alusvaatteiden perään kerran jos toisenkin. Kyseessä on tärkeä ostos, mutta sellainen johon en kuitenkaan ole raaskinut nipistää hiluja budjetistani. Nyt saatuani ensimmäisen palkkani, juoksin kuitenkin heti Kampin Changeen, jossa ystäväni Teikku on nykyään töissä. Sen lisäksi, että suunnitelmissani oli ostaa uudet liivit, ajattelisin, että olisi pitkästä aikaa hyvä myös vähän mittailla strategisia mittojani uudestaan.

Tiesittekö, että n. 75–85% prosenttia naisista, jotka käyttävät rintsikoita, käyttävät väärää kokoa? Ihan kipeetä! Siis myös ihan kirjaimellisesti, sillä huonot rintsikat voivat lisätä esimerkiksi selkä- tai niskakipua sekä päänsärkyä. Myös esimerkiksi painonvaihtelut tai vaikkapa raskaust vaikuttavat rintojen kokoon, joten uskon, että on hyväkin käydä näin muutaman vuoden välein tarkistuttamassa kokonsa. Moni kun varmasti nimenomaan jämähtää siihen uskoon ensimmäisten rintsikoidensa koosta ja muodosta ja kieltäytyy uskomasta, että se voisi jotenkin maagisesti vain muuttua. Näin ainakin itse ymmärsin muilta naisilta ollessani aikoinaan töissä Stockmannilla naisten alusvaateosastolla.

Se on kuitenkin totta, koot muuttuvat ja joskus jopa järkyttävän paljon tai yllättävään suuntaan. Itse jo valmiiksi suuripovisena D:nä, en oikein tiennyt pitäisikö minun itkeä vai nauraa kun sainkin Changen mittauksessa kuulla olevani vielä runsaampi G! Kuppini kasvoi siis kolmella! Lisäksi kokeilin läpi monet eri mallit ja löysin myös oman mallini, joka tuki paremmin ja näyttää paremmalta juuri minulla kuin mitkään muut mallit!

Sen lisäksi, että hyvät rintaliivit ehkäisevät esimerkiksi selkäongelmia sekä kypsemmällä iällä roikkuvia rintoja, on niillä myös muunlaisia vaikutuksia. Esimerkiksi vaatteiden alta paistavat huonojen rintsikoiden aikaansaamat “tuplatissit” pilaavat kauneimmankin mekon ja vaikkapa liian tiukat rintsikat hiertävät ikävästi koko päivän. Itselleni istuvissa rintaliiveissä mukavuuden lisäksi merkityksellisintä on niiden tuoma itsevarmuus. On maailman ihaninta tanssia lempibiisin tahtiin uusissa, mukavissa ja hyvännäköisissä rintsikoissa.

PS. Olen varma, että tällaisten postausten vuoksi päädyn aina kuvitukseksi feikkiprofiileihin Suomi24 Treffit-palstalle.

Translation: Did you know that 4 out of 5 women are actually wearing the wrong size bra? I just got myself a new set of bra and I was actually three cups bigger than I thought! When was the last time you measured yours?