Perjantai, voiton puolella ollaan! Jihuu! Valmistaudun nyt nukkumaan ja aamulla riennän erääseen koulutukseen, josta palailenkin varmaan myöhemmin. Sen jälkeen suuntaan kuitenkin kampaajalle vähän epävarmana vielä siitä mitä haluan. Ideani oli alunperin aivan hakea itselleni trendikkäät ombre-hiukset ja vetää latvat kultaisen vaaleaksi. Sellaiseksi mansikkaisen blondiksi, tiedättehän? Tyvi taasen pysyisi hyvinkin tummana. Olin jo tästä päätöksestäni aivan takuuvarma kunnes olen alkanut tarkkailemaan hiuksiani eritisesti lähipäivinä ja nyt palailin viimeisten viikkojen aikana otettuihin kuviin. Punaiset raidat ovat vain olleet niin suunnattoman upean näköiset ja tuoneet hiuksiin aivan hirveästi eloa! Ne ovat keränneet myös paljon kehuja ja ihastelua eli ovat ilmeisesti myös muiden mielestä ihan passelit.

En myöskään ymmärrä miten ihmeessä punainen sävy on voinut pysyä hiuksissani näinkin hyvin!  Siis miten?! Järkytyin kevyesti itsekin eräs päivä kun tajusin kuinka kauan edellisestä kampaaja-ajasta on ja väri on siltikin edelleen ennallaan. Se ei ole alkanut edes taittaa kellertävään kuten punaiselle yleensä käy vaan se on edelleen samansävyinen kuin mitä kampaajalla vielä viimeksi pyysin. Ja ne näyttää niin hyväkuntosiltakin vielä!

Viimeksihän puhuin punaisen lisäämisestä joten miksi nyt unohtaisin sen kokonaan ja lähtisin vaaleampaan suuntaan? Toisaalta olisi kiva tehdä jotakin erilaista välillä ja muuttaa hiuksien ilmettä ihan kunnolla. Toisaalta saisihan sitä muutosta varmaan lisäämällä tarpeeksi punaistakin. Toisaalta minulla oli jo niin kiva visio siitä blondista. Toisaalta sekin voisi olla aika räväyttävää (minulta) jos vetäisin ihan reilusti lisää punaisemmaksi. Toisaalta…

…En tiedä, argh! AUTTAKAA! Ombre vs. lisää punaista? Otan vastaan
kommenttikonsultointia klo. 13 asti ja sitten on liian myöhäistä! :D

Nyt kun olen kunniakkaasti vihdoin saanut venytettyä omat korvani kymmeneen milliin, voisin jutustella teidänkin kanssanne vähän aiheesta kuten olette pyytäneetkin! Olin itsekin yllättynyt kuinka monia kanssavenyttäjiä sieltä ruudun toiselta puolelta löytyi! Siellä on varmasti vielä minuakin kokeneempia venytyskonkareita joten jos teillä on jotain vinkkejä tai korjauksia niin kommentoikaa alle ja lisäilen niitä tähän postaukseen.

Olen itse tahtonut venyttää korvanreikäni jo lähes kymmenen vuotta, mutta olen siinä aina epäonnistunut yhtä surkeasti. Muistan kun yritin ensimmäistä kertaa survoa muutaman millin korua korvaani venyttämisaikeissa, eihän se sinne mennyt, turhauduin ja luovutin. Sitäpaitsi käytin silloin vielä niin paljon kaikkia kivoja nappikorviksia, että päätin etten tahdokaan luopua niistä vielä. Nyt, vuosia myöhemmin, huomasin etten enää pidä juurikaan kuin roikkuvia korviksia ja koska niitä voi pitää venytysten kanssakin, päätin kokeilla jälleen uudestaan. Turhautumiselta ei vältytty tälläkään kertaa, mutta vihdoinkin pääsin ensimmäistä kertaa loppuun asti!

Aloitetaan vaikka siitä, että jopa korvienkin venyttäminen on kehon muokkausta ja siihen tulisi suhtautua sen mukaisella vastuulla. Jos venytät korvaasi oikein sen ei pitäisi sattua laisinkaan. Jos korkeintaan tunnet olosi vähän epämukavaksi ja korvia “kuumottaa”, teet jotakin väärin. Jos koet kipua tai korvastasi vuotaa verta, lopeta. Korvien venyttäminen vaatii ennen kaikkea kärsivällisyyttä! Venytysvaiheessa oleva venytys on siis ikään kuin jatkuvasti tuore lävistys ja sitä pitäisi jatkuvasti hoitaakin sen mukaisesti. Itse koin etteivät omat korvani olleet kamalan elastiset joten venytin säälittävän yhden millin kerrallaan. Koska venytyskorujen koot suurenevat käsittääkseni aina 2mm kerrallaan, pidin siis aina välillä spiraalivenytyskorua ja tavallista korvista sen aikaa kunnes reikä oli löystynyt sen verran, että sain seuraavan korun läpi.

Prosessi käytännössä toimii siten, että tavallista korvanreikää aletaan venyttämään haluttuun kokoon. Se tehdään hiljalleen siirtymällä aina suurempaan ja suurempaan koruun kunnes haluttu lopputulos on saavutettu. Itse aloitin tavallisista korviksen rei’istä, sitten laitoin samaan reikään kaksi korvista, sitten vanhan lävityskorun huulesta, sitten 2mm venytyskorun, sitten 2mm venytyskorun ja tavallisen korviksen, sitten 4mm korun, sitten 4mm ja korviksen jne. Tuo korviksen lisääminen samaan reikään venytyskorun kanssa on melko huomaamattoman tuntusta, mutta samalla helposti löysää reikää sen verran, että seuraava venytyskoru on helpompi saada läpi.

Itselläni myös oikea korva venyi todella helposti alusta loppuun asti, mutta vasen korva tuotti ääremmäisiä vaikeuksia ja venytin sitä rutkasti pidempään vaikka toinen korva olikin jo valmis. Kaiken kaikkiaan aloitin venyttämisen joskus viime talvena ennen joulua ja sain molemmat korvat valmiiksi muutama viikko sitten. Nyt molemmissa kimaltelevat 10mm venytyskorut ja en voisi olla tyytyväisempi! Ne ovat mielestäni tosi kivan näköiset ja koruja niihin voi vaihdella samaan tapaan kuin korviksiakin.

Venytät liian nopeasti
Tässä tosiaan vaaditaan sitä kärsivällisyyttä, sillä kyseessä ei ole mikään kisa. Sinulla ei ole kiire mihinkään ja muovaat korviasi joiden kanssa elät loppuelämäsi. Jos venytät ja se sattuu paljon teit jotain väärin, jos venytät ja korvastasi alkaa vuotaa verta teit jotain väärin. Älä koskaan pakkovenytä korvaasi jos se ei ole valmis vielä venymään. Anna sille viikko lisäaikaa ja yritä sitten uudestaan. Ennen kaikkea kuuntele kehoasi!

Venytät väärillä materiaaleilla
Venyttäessä kannattaa pysyä erossa puusta, luusta, silikonista ja akryylistä. Parantuneisiin venytyksiin ne käyvät mutta vasta paranevasta lävistyksestä se kannattaa pitää erossa. Akryylin ongelma on se, että, no, se on akryyliä eikä sitä kuuluisi olla kehon sisällä. Itse taisin tästä tietämättömänä venyttää juuri akryylisillä koruilla, mutta minulla ei onneksi ollut niiden vuoksi mitään ongelmaa. Pääpointtina nyt kuitenkin se, että korvien venyttäminen random-matskuilla kuten esimerkiksi pensseleillä tai kynillä voi helpostikin vahingoittaa korvaa tai aiheuttaa tulehduksia.

Venytät ilman voidetta
Aloitin itse venyttäen ihan kuivalta pohjalta ja yllätyin suunnattomasti siitä miten paljon helpompaa venyttäminen oli kun koruun ja/tai korvaan levitti hieman jonkinlaista voidetta tai öljyä. Voiteen avulla koru sujahtaa sisään sutjakammin repimättä kudosta tai aiheuttamatta blow outtia. Myös suihkun jälkeen korva tuntuu pehmeämmältä ja elastisemmalta joten suihku + voide yhdessä helpottavat huomattavasti!

Venytät vaikka ei vielä pitäisi
On suunnattoman vaikeaa nimetä mitään absoluuttista aikaväliä, mikä olisi kaikille ihmisille hyvä pitää ennen kuin siirtyy seuraavaan venytyskokoon. Olen lukenut jostain, että sopiva aikaväli olisi jopa muutamia kuukausia mikä kuulosti omaan korvaani melko extremeltä. Itse pidin parhaimmillaan taukoa muutaman viikon, pienimmillään vain muutaman päivän. Tärkeintä on, ettei korvaan enää satu eikä venytyskorua tarvitse väkivalloin/kivuliaasti tunkea läpi. Liian nopea venyttäminen nostaa tulehduksen riskiä, korva saattaa revetä ja lisäksi altistat venytyksen ns. “blow outille”. Tämä oli minulle täysin vieras asia kun lähdin venyttämään, mutta onneksi minua siitä sittemmin valaistiin!

Venytät vaikka vastassa on blow out
Blow out syntyy kun venyttää liian nopeasti ja venytyksen reunojen iho työntyy ja pakkautuu paineesta väkisinkin taaksepäin luoden venytyksen reunoille ylimääräisen “huulen” joka voi ajan saatossa kasvaa kovastikin ja olla kipeä jos sitä vastaan taistelee väärin. Itselleni tuli vaikeampaan korvaan pientä blow outin tynkää, mutta onneksi sain pian tietää mikä on kyseessä ja osasin ottaa takapakkia. Blow outin ilmetessä pitäisi välittömästi nimenomaan peruuttaa pienempään kokoon tai muuten arpikudos paranee blow outin muotoon jolloin sitä on todella vaikea korjata enää tulevaisuudessa.

Kutistuuko reikä takaisin?
Tämä, kuten moni muukin kehonmuokkauksiin liittyvä asia on todella tapauskohtaista ja kaikkien keho voi käyttäytyä aivan eri tavoin. Tärkeimpiä vaikuttajia ovat esimerkiksi se kuinka suuriksi olet korvasi venyttänyt, 6mm-12mm venytykset saattavat ajan myötä palautua vielä ennalleen. Övereimmillään jopa 20mm venytykset saattavat palautua lähes nollatilaan! Tässä palataan taas siihen kuinka nopeasti olet korviasi venyttänyt. Liian nopea venyttäminen repii korvaa ja rakentaa hiljalleen arpikudosta joka ei välttämättä pienene takaisin. Myös ihon elastisuus vaikuttaa ja juuri tässä asiassa olemme kaikki erilaisia.

Mitä siis tiivistettynä tästä opimme; korvien venyttämisessä kaikkien sääntöjen ohessa kaikkein eniten kuuntele omaa kehoasi, korvien venyttäminen vaatii kärsivällisyyttä, korvien venyttämisen ei pitäisi sattua, korvien venyttäminen on palkitsevaa ja venytykset on kivoja. Tästä jäi varmasti kasapäin hyvää infoa esimerkiksi erilaisista koruista ja niiden kokomuunnelmista, mutta lienee oleellista rajata tämä nyt jotenkin! Toivottavasti tästä oli jollekin hyötyä ja tosiaan korjatakin saa. Toivoin vain niin kovin itse aloittaessani, että joku olisi tehnyt tälläisen postauksen. :)

Onkos siellä kanssavenyttelijöitä?

Mä olen tuntenut parhaan ystäväni jo aivan hirven paljon pidempään kuin mitä ollaan oltu ystäviä. Nyt kun tarkemmin mietin niin ollaan taidettu tuntea jo järkyttävät seitsemän vuotta. Meillä on aina ollut ihan suunnattomasti yhteisiä kavereita ja muistan elävästi kun ainakin viisi vuotta sitten ollaan istuttu jossain raflassa ja Riitta on todennut, että meidän pitäisi hengailla enemmän. “Niin pitäisikin!” totesin, eikä silti koskaan tehty niin. Muutama vuosi myöhemmin Riitta tarjosi apuaan ja taitojaan kun halusin ylähuuleeni lävistyksen. Ei silloinkaan vielä hengailtu vaikka lupa lävistää ihoni piikillä vaatiikin mielestäni luottamusta. Luotin osittain tuttuun tyttöön jo silloin poikkeuksellisen paljon. Juteltiin sen jälkeen niitä näitä hetkinen, taidettiin syödä muutama keksi ja todeta taas miten meidän pitäisi hengailla enemmän, varsinkin kun asutaan kävelymatkan päästä toisistamme. Sitten Riitta lähti kotiin, eikä taaskaan enää hengailtu.

Muutamia vuosia myöhemmin se sitten iski kuin salama kirkkaalta taivaalta – ystävyys. Kun sain kuulla, että minulle vielä silloin vain osittain tuttu tyttö oli puolustanut minua eräänä tapahtumarikkaana yönä baarissa henkeen ja vereen asti erään elämästäni poistuneen herran harvinaisen agressiivista tyttöystävää vastaan enemmän kuin yksikään muu silloisista “ystävistäni”, vaati asia tietenkin jälkipuintia lounaan ääressä. Ja toisen. Ja kolmannen. Ja neljännen. Sitten Riitta jo sattumalta muuttikin toiselle puolelle katua lähinaapuriksi, ja tuli niin paljon helpommaksi vain kipaista kadun yli vaatimaan halia, purkamaan turhautumistaan tai viemään yllätyssuklaata. Hiljalleen kai huomaamatta kasvettiin toisiimme kiinni.

Kun sitten eräänä päivänä turhautumisissani soitin Riitalle ja kysyin lennetäänkö pois ja lähdetään vain jonnekin auas, Riitta kysyi minne. Vastasin “mihin tahansa” ja Riitta vastasi “lähetään vaan.” Silloin tiesin, että Riitan kaltainen ihminen tulisi pysymään elämässäni vielä kauan. Muutama kuukausi myöhemmin lennettiinkin Hampuriin, Saksaan – paikkaan, josta kumpikaan meistä ei aikaisemmin ollut ollut millään tavoin tietoinen tai vaivautunut edes ottamaan selvää. Lähtöpäivänäkin reissuun lähdettiin melko rennolla otteella. Kun aamulla muutama minuutti ennen lentokenttäbussin lähtöä ilmestyin Riitan eteiseen, se hetti vielä viimeisiä riepujaan matkalaukkuun. Bussipysäkille tallustellessa se veti vielä toista kenkää jalkaansa.

Saksassa tajusin miten huippu matkakaveri Riitta on. Se ei valittanut mistään ja sen kanssa pystyi ottamaan täydellisen rennosti. Heti alkuun lötkähdettiin suosiolla hotellin sänkyyn ja otettiin päikkärit – eikä se haitannut kumpaakaan. Vasta illan suussa aktivoiduttiin ja lähdettiin lähikahvilaan syömään. Molemmat hakivat vain pakoa omasta arjestaan ja Saksa antoi sen meille täydellisesti. Ei oltu suunniteltu juuri mitään, ja juuri niin sen kuului mennäkin. Kierrettiin kaupat, kahvilat, strippiklubit, keikat ja kävelykadut ja palattiin Suomeen Saksaa ikävöiden.

Myöhemmin kierrettiin toki muitakin paikkoja ja maitakin. Viime keväänä lennettiin Brightoniin yllättämään ystävämme Jada jota ikävöitiin kovin ja tahdottiin piristää sitä koska sillä oli ollut paha mieli. Ei kerrottu sille mitään vaan juonittiin koko matka Jadan poikaystävän kautta. Saapumispäivänä haettiin siltä avaimet joilla kaikella rakkaudella murtauduttiin Jadan kotiin ja odotettiin sitä töistä trollimaskit päässä. Meidän ainoa tavoite oli saada se itkemään (check) ja selvitä elävänä sillä myös mahdollisuus siihen, että Jada olisi luullut meitä jonkin sortin murhaajaksi ja hakannut meidät golfmailalla kuoliaaksi oli hyvinkin mahdollinen. Selvittiin kuitenkin ehjin nahoin vaikka Jadalla ei ollut kuulemma ollut aavistustakaan meidän aikeista. Vietettiin alkuviikko Brightonissa ja sunnuntai Lontoossa.

Riitan kanssa on kaikkein parasta juuri suunnitella tämänkaltaisia asioita. Se on parasta siksi, että se on niistä aidosti innoissaan ja tahtoo tehdä sen kaltaisia “turhia” juttuja täydellä antaumuksella. Riitta on ihminen jolle voin ehdottaa, että rakennetaan maja peitoista ja tuoleista kuten silloin kun oltiin viisivuotiaita ja sen silmät syttyy ja se huutaa vain “JOO!”

Riitta on niin monitasoinen ihminen, että sitä on vaikeaa yrittää purkaa yksittäisiksi luonteenpiirteiksi. Kai pohjimmiltaan sanoisin, että se on suunnattoman rakastava, lojaali, aito ja keseliäs. Se on sellainen, että se löytää lähes varmasti ratkaisun mihin tahansa tilanteeseen ja luultavasti saa sen myös toteutettua nopeammin kuin muut ovat ehtineet edes ajatella kyseistä vaihtoehtoa. Se myös jaksaa aina kannustaa ja puskea eteenpäin silloin kun vähiten huvittaisi, Riitan ansiosta tämäkin blogi on edelleen pystyssä! Kun aikoinaan aloitin, sain heti ensitöikseni tosi ikäviä kommentteja ja totesin Riitalle etten tiedä onko minusta sittenkään tähän. Suunnittelin pistäväni lapun luukulle ja jatkavani aivan muiden juttujen kuin tämän blogin parissa, mutta Riitta esti ja sanoi, että mä pystyn siihen. Ja katsokaa kuinka pitkälle olen tullut nyt, se oli (taas) oikeassa.

Riitta myös ottaa huomaansa kaikki kaltoin kohdetut ihmiset ja eläimet (mistä johtuu sekin, että sen luona yleensä jaloissa aina pörrää jonkinlainen kissa tai koira) eikä koskaan lakkaa puolustamasta altavastaavien oikeuksia. Riitta on myös sellainen ihminen, että jos vaikka joskus sattuu mainitsemaan, että on esimerkiksi hävittänyt kaikki käsipeilinsä niin se tuo sinulle omistaan yhden ylimääräisen seuraavaan tapaamiseen. Mistä päästäänkin muuten siihen, että niitä ylimääräisiä aina on. Riitta nimittäin omistaa about kaiken, ja siltä löytyy kotoa mitä ihmeellisimpiä asioita aina banaanileikkurista strippitankoon. Se on siis myös esimerkiksi festareilla juuri se ihminen kenen suuntaan kannattaa kääntyä jos tarvitsee jotakin erikoista, ja turha muuten aloittaa lausetta “Sulla ei varmaan oo…” koska kyllä, kyllä sillä on.

On harmillista, ettei sanalle “extraordinary” löydy mielestäni suomen kielestä vastaavaa sanaa sillä se kuvaa kaikista sanoista Riittaa ehkä parhaiten. Lähin suomennos kyseisestä sanasta on ehkä “erikoislaatuinen” mitä tarkoitan sanan parhaimmassa merkityksessä. Riitta on vain niin uskomattoman erityinen ihminen, että välillä mun tekisi mieli vain ravistella sitä, että se tajuaisi sen itsekin. Se on niin uskomattoman innokas kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita ja tietämään asioita. Se myös yleensä pääosin tietää kaiken (älkää kertoko sille, että sanoin näin) ja jos ei tiedä niin se soittaa mihin tahansa, vaikka Maa- ja metsätalousministeriöön, jotta saisi tietää.

Ollaan monella tavalla samanlaisia, mutta kuitenkin monella tapaa niin erilaisia. Uskon, että juuri meidän ystävyytemme toimii niin, että täydennämme toisiamme. Se tuo meidän ystävyyteen sopivaa rosoisuutta, mutta samalla myös tasapainottaa. Sen vuoksi meillä on ihan hurjan paljon opittavaa toisiltamme ja minä ainakin pidän Riittaa jo rohkeutensa puolesta suurena esikuvana. Toivottavasti joskus olisin edes puoliksi yhtä rohkea.

Riitta on aivan uskomaton ystävä, mieletön äiti, upea ihminen ja rohkea nainen, jonka kaltaista en olisi aiemmin uskaltanut kuvitellakaan todelliseksi. Kerta toisensa jälkeen Riitta saa minutkin ylittämään jotenkin itseni ja pyrkimään parempaan, yrittämään enemmän ja olemaan onnellisempi. Riitalla on uskomaton taito saada minut aidosti uskomaan, että kaikki tulee olevan hyvin silloinkin kuin minusta tuntuu, että maailma on loppumassa ja parasta on ettei se edes valehtele. Myöhemmin kaikki todella tulee olemaan hyvin ja saan todeta, että hitto, se oli taas oikeassa.

Riitta on ehkä rehellisin ja aidoin ihminen ketä tunnen ja niitä ominaisuuksia on jotenkin vaikea löytää samasta ihmisestä ilman, että se tulisi ilmi kovana ilkeytenä. Riitta sanoo aina suoraan ja siksi arvostankin sen mielipidettä usein enemmän kuin kenenkään muun, oli kyse sitten uudesta huulipunasta, miehestä, työstä tai maalauksesta. Se on myös ensimmäinen ystäväni, jonka kanssa ollaan voitu kehittää meidän ystävyyssuhdetta täysin uusiin sfääreihin, sillä jos joku on loukannut tai ärsyttänyt toista tosi pahasti niin siitä voi ihan oikeasti sanoa suoraan. Sitten ehkä mökötetään toisillemme pari päivää tai pahimmassa tapauksessa viikko, mutta sen jälkeen ollaan vielä vahvempia yhdessä eikä enää tehdä niitä asioita mikä ovat ehkä loukanneet toista aiemmin. Yhdessä me ollaan aina opittu virheistämme.

Tällä hetkellä kun luette tätä, olen juhlimassa Riitan syntymäpäivää ja järjestänyt jotain mielestäni todella siistiä, toivottavasti Riitta on samaa mieltä! :D Kirjoittelen siitä varmasti myöhemmin ja kun palaan takaisin juhlinnoista koneen ääreen, linkitän Riitallekin tämän postauksen. Ostin sille muuten syntymäpäivälahjaksi maailman parhaimman asian; lentävän herätyskellon. Riitta on nimittäin mahdollisesti maailman aamu-unisin ihminen (jopa unisempi kuin minä!) eikä mikään maailman voima tunnu estävän sitä nukahtamasta uudelleen. Siksi tämä pulju.netistä tilaamani lentävä herätysello tarjoileekin sille ihan vitun ärsyttävän herätyksen. Kellon soidessa sen päällä oleva lentävä osa nimittäin singahtaa ilmaan johonkin huoneen nurkkaan ja parasta on ettei kelloa saa hiljennettyä ennen kuin osasen hakee ja asettaa takaisin paikoilleen. Riitan on siis aivan pakko nousta ylös! Lisäksi kyseessä on harvinaisen turha kapistus ja niitähän Riitta rakastaa, siis win-win!

Tiedättekö muuten miten haastavaa on salata laatikon kokoinen paketti maailman uteliaimmalta ihmiseltä?

Mulla olisi ollut tätä postausta varten varastossa varmaan armeijatankillinen hauskoja ja ihania kuvia, mutta valitsin nyt tämmösiä mistä mulle tuli ensisijaisesti hyvä fiilis. Osa on puhelimesta, mutta ajanevat silti asiansaa. Tärkeintä on, että niissä näkyy punatukkainen (nyt hetkellisesti ruskeatukkainen, mutta luonteeltaan silti aina punatukainen) ystäväni. Haluaisin oikeastaan sanoa tähän enää yhden asian, ja se on “rypäle.”

Kun Riitta puhuu elämästään, se kuulostaa usein siltä kuin se olisi 85-vuotias. “Kun mä olin nuori…” “Kun mä kiersin Jenkeissä…” “Kun otin mun ekan tatuoinnin…” “Kun tein mun ekan tatuoinnin…” Silloin kun se on mun kanssa, se kuitenkin usein heittäytyy 5-vuotiaan tasolle, mikä on ihan parasta. Ollaankin leikitty prinsessaleikkejä kummityttöni vaaleanpunaisessa huoneessa ja katsottu piirrettyjä silloinkin kun läsnä ei ole lapsia. Siksi toivotankin Riitalle maailman parasta 5-vuotissyntymäpäivää! Olet minulle suunnattoman rakas, kiitos kun olet elämässäni. ♥

PS. Oon hetsku!

Kun New Yorker avasi ovensa Helsingin Itäkeskukseen, sain kutsun paikan päälle ihastelemaan kaupan antimia. Samalla saimme valita kaupasta itsellemme myös jotakin kivaa ja oma valintani päätyi kahden erilaisen nahkarotsin välille. Toinen oli kirkkaanpunainen ja siinä oli jo valmiiksi somat niitit olkapäissä, ei edes olisi tarvinnut tuunata! Toinen oli vaaleanpunainen ja “kulunut” vähän vanhan farkkurotsin tyyliin, ja siksi yllätyinkin kokeillessani millaista materiaalia se on. Lopulta hylkäsin kirkkaanpunaisen nahkarotsin tyystin sillä se ei oikein istunut hyvin, ja otin tilalle tummansinisen farkkuliivin. Punnitsin niiden välillä varmaan puoli tuntia, mutta päädyin lopulta vaaleanpunaiseen nahkarotsiin koska, no, c’mon, se on vaaleanpunainen biker. Lisäksi se mätsää kutakuinkin kaikkeen mitä omistan. Todistin tämän paikan päällä kaatamalla laukkuni sisällön takin päälle, sulautui.

(On muuten ironista, että se tummansininen farkkuliivi jäi kauppaan, sillä kuluneella viikolla olen etsinyt sellaista kaikkialta tuloksetta.)

Olen vasta nyt päässyt käyttämään takkia ihan ensimmäisiä kertoja kun on ollut sen verran lämmin. Se on tosi suloisen värinen! Heitin vielä rinnuksiin Saksasta Hurtsin keikalta ostetut rintanapit, jotka sopivat siihen mielestäni jotenkin kivasti sillä ovat kaikki mustavalkoisia. Näitä kuvia ottaessa oltiin Mireten kanssa iltakävelyllä Merihaassa ja olin ottanut takin naulakosta aika summanmutikassa tuon valkoisen mekon päälle. Vasta kotona kuvia katsoessani huomasin, että nehän sopivat yhteen ihan suunnattoman hyvin! Tästä onkin tullut yksi suosikki-asuistani nyt keväällä. 

Otan tässä samalla myös osaa Iinan nakkaamaan haasteeseen, jossa jokainen haasteen saanut keksii kolme asiaa itsestään joiden uskoo olevan niin erikoisia tai poikkeuksellisia että voisi noilla jutuilla “päihittää” kanssabloggaajat. Kun kolme asiaa on keksitty haaste heitetään eteenpäin viidelle bloggaajalle joiden täytyy vastata kysyjälle ja haastaa seuraavat viisi tyyppiä. Tässäpä siis oma effortini, ja mukaan haastan Amin, Nuken, Jannen Annan ja Valtterin!

En ole koskaan:
1. Omistanut fööniä.
2. Ollut Facebookin mukaan parisuhteessa.
3. Nähnyt yhtäkään Shrek- tai Madagascar -elokuvaa.

Mitäs tykkäätte vaaleanpunaisesta takistani ja mitä te ette ole koskaan tehneet?

Vielä pikapostausta ennen nukkumaanmenoa, huomenna saattekin sitten nautiskella muutamasta ajastetusta postauksesta sillä olen aamusta iltaan liikenteessä. Olen suunnitellut huomiseksi jotain (omasta mielestäni……) todella hauskaa ja nyt enää toivon, että se onnistuisi! Palaan asiaan uudestaan loppuviikosta. Nyt kuitenkin itse asiaan; sain pitkästä aikaa Yves Rocherilta taas kuukauden testituotteita ja ajattelin pikaisesti kirjotella niistä teille vielä ennen huomisen rientoja! Pirteät värit ja raikkaat tuoksut ovat varmoja kesän merkkejä ja näkyvätkin myös selkästi Yves Rocherin kevään uutuuksissa. Tällä kertaa postiluukusta kolahti kaksi kynsilakkaa, kaksi huulipunaa ja hajuvesi!

Néroli Eau de Parfum: “Aamun ensimmäisten auringonsäteiden osuessa pomeranssipuun herkkiin kukintoihin on aika poimia kukat. Kun ne yhdistetään puun lehtiin ja hedelmiin, syntyy puhdas ja hienostunut parfyymi, jossa on raikas ensituoksu, sensuellin kukkainen sydäntuoksu ja pehmeä, myskiin vivahtava pohjatuoksu.”

Kiiltokynsilakat: “Huippukiiltävä ja upean kirkas väri kynsillesi. Jo ensisivelyllä tulos on kauniin tasainen ja kestävä. Miellyttävä koostumus levittyy helposti, peittää hyvin ja antaa kynsillesi voimakkaan värin. Sisältää valoa heijastavaa elemihartsia, joka korostaa kynsiesi kiiltoa. Koostumuksen salaisuus: Kasvipohjaisia ainesosia elemihartsi/arganöljy, testattu ihotautilääkärin valvonnassa, ei eläinperäisiä aineosia. Ekotekomme: ei tolueenia eikä formaldehydiä.”

Coloeours Nature -huulipunat: “Uusi suosikkituote sinulle, joka haluat huulillesi syvän, kestävän sävyn. Väriltään ja kiilloltaan huippuvoimakas ja todella kestävä huulipuna tekee huulistasi unohtumattoman pehmeät ja tuntuu ihanan luonnolliselta. Sisältää hoitavaa ja silottavaa kameliaöljyä. Valitse suosikkisi 18 upeasta sävystä! Kasvipohjaisia ainesosia: kameliaöljy, luonnonmukainen seesamiöljy, soijauute, E-vitamiini. Aasiasta peräisin olevalla ainutlaatuisella ja kallisarvoisella kameliaöljyllä on tehokas hoitava vaikutus. Grand Rouge -huulipunassa se tasoittaa, silottaa ja kaunistaa huulia.”

Huulipunista sain testiin sävyt Corail étincelant (kevyempi koralli) ja Corail incandescent (kirkkaanpunainen) sekä kynsilakoista sävyt Rose somptueux (pinkki) ja Rouille (oranssi). Huulipunien ja kynsilakkojen värit resonoivat hyvin toisiaan ja päätinkin nyt sitten nysäkynsineni ryhtiä ihan villiksi ja leikitellä lakaten jokatoisen kynnen eri värisiksi. Olen myös pitkään halunnut kokeilla kevyesti vierastamaani eri värien sekoittamista huulille, joten päätin kokeilla sitäkin tässä samalla, mutten tiedä näkyykö se kuvissa kovin. Nämä paketissa tulleet sävyt olivat mielestäni todella ihanat ja etenkin tuo oranssi jotenkin kummasti sytytti, vaikka yleensä olenkin vähän huono lämpeämään sille. Ihanaa kesäyön mystisyyttä löytyi tämän kuukauden väreistä. Hajuvesi jäi vähän niiden varjoon.

Yves Rocherilla on myös edelleen käynnissä kilpailu, johon voit osallistua testaamalla mitä huulipunasävysi kertoo sinusta! Kaikkien testin tehneiden kesken arvotaan joka viikko 90€ lahjakortti! Oma sävyni oli Ravishing Red! Mikä on teidän?